torstai 24. lokakuuta 2013

Merkillinen juttu

Kuten tarkkaavaisimmat lukijamme ovat huomanneet jo uutisoinnista, on Museoviraston Suomen linnoja esitteleviin postimerkkeihin lipsahtanut hupaisa virhe: diasta skannattu kuva Hämeen linnasta jäi kääntämättä, joten kyseinen muinaismuisto komeilee postimerkissä peilikuvana.

Virhe sai Museoviraston arkeologiset toimijat tunnustamaan, että heillä oli taannoin aikeissa teettää suomalaisia arkeologeja ja arkeologisia toimijoita esittelevä postimerkkisarja yhteistyössä erinäisten tahojen kanssa, mutta epäselvien ohjeiden ja väärinymmärrysten vuoksi kyseinen sarja jäi Museoviraston kellareihin sinetöitynä.

Ensimmäisissä merkeissä pyydettiin skannaamaan postimerkkikuvat negatiiveista. Harjoittelija teki työtä käskettyä, mutta täsmentämättä jäi, että kuvat tulisi myös kehittää:






Seuraavassa vaiheessa harjoittelijalle annettiin (edelliset kolme postimerkkiä oli jo saatu painosta) digitaalinen valokuva Helsingin yliopiston arkeologian professorista (alkuperäinen kuva Tuhat-tietokannassa), joka pyydettiin rajaamaan postimerkkiä varten. Rajaus epäonnistui hieman...

...etenkin kun postimerkkiarkissa oli otsikkona "professori".

Oulun yliopiston professorin kanssa annettiin ohjeeksi laittaa postimerkkiin kuva Milton Nunezista. Valitettavasti tällä kertaa jäi täsmentämättä, että tällä EI tarkoiteta jalkapalloilija Milton Omar Núñez Garcíaa...


Seuraavaksi haluttiin kansainväliselle yleisölle suunnattu postimerkki, joten harjoittelijalta pyydettiin kuvaa, jossa National Board of Antiquities olisi esillä lyhenteellä. Ei tarvitse kahdesti arvata, kuinka kävi:

Lopuksi tilattiin leikkimielinen postimerkki ikonisimmasta arkeologista, Indiana Joneksesta. Haluttiin korostaa kyseisen henkilön akateemista taustaa, ja lopputulos "Tohtori Jones" oli tämä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti