maanantai 19. helmikuuta 2018

Teija Tiitisen listaa ei julkaista

Museovirasto ei ole myöntynyt filosofian maisteri Ella Salmonin pyyntöön saada käyttöönsä muinaisjäännöskohteita tuhonneiden salattua henkilölistaa, ns. "Tiitisen Teijan listaa". Tutkija Salmon olisi käyttänyt listaa lähteenä opinnäytteessään, joka käsittelee nimenomaan röykkiöiden raiskuuta ja jätinkirkkojen kivittämistä.

Listaa säilytetään Kulttuuriympäristöpalveluissa työskentelevän Teija Tiitisen kirjoituspöydän lukitussa ylälaatikossa, minkä vuoksi lista tunnetaan julkisesti nimellä "Tiitisen Teijan lista". Kenttäarkeologit ovat paheksuneet listan salaamista, sillä heidän mukaansa juuri muinaisjäännöskohteisiin kajoavien nimiä julkaisemalla voitaisiin saada kansa havahtumaan vakavaan ongelmaan.

Museovirasto perustelee listan salaamista henkilöiden oikeusturvalla. Virasto korostaa, ettei listalle päätyminen ole varma osoitus henkilöiden harjoittamasta muinaisjäännösten tuhoamisesta, vaan kyseessä ovat epäillyt henkilöt ja entisten maakuntamuseoiden kenttätyön yhteydessä kartoittamat yksilöt.

Jyrkimmät arkeologit ovat sitä mieltä, että listan salaamisella suojellaan äärikeskustalaisia maakuntauudistuksen kannattajia, jotka ovat rakentaneet luvattomia navettoja ja Paavo Väyrysen  presidentinvaalikampanjatelineitä muinaisjäännösten päälle. Museovirasto ei ole kommentoinut huhuja.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kesä ja janoiset arkeologit


Turussa on nostettu esille arkeologien sangen vaikea rahoitustilanne, jonka vuoksi perustarpeistakin huolehtiminen on käynyt monelle suorastaan ylivoimaiseksi etenkin kuuman kaivauskesän uhatessa.

Arkeologiassa blogisee muistuttaa nesteytyksen tärkeydestä. Hyvää kaivauskesää!

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

MeMe:n 2. tuotantokautta vuotanut verkkoon!

Arkeologiassa blogiseen tutkivan journalistisen otteen omaava osasto (miinus se katkeroitunut ja häiriintynyt yksilö, jonka lähetimme hoitoon) on verkkoanalyysissaan onnistunut löytämään verkkoon vuodettuna jakson Menneisyyden metsästäjien valmisteilla olevasta toisesta tuotantokaudesta.

Verkkoanalyytikkomme onnistui löytämään Youtubeen vuodetun videon, jonka perusteella sarjaa on kieliasultaan uudistettu paremmin lapsille sopivaksi katsottavaksi. YLEn oma tutkiva verkkopiratismiyksikkö ehti iskeä kyseiseen tubettajaan mutta onneksi ehdimme ottaa nopean kuvakaappauksen jaksosta: