lauantai 20. heinäkuuta 2013

Museoviraston fanituotteet nyt myynnissä!

Museovirasto on päättänyt kohentaa niin maallikkojen kuin asiantuntijoiden keskuudessa ryvettynyttä mainettaan. Tästä syystä entinen Muinaistieteellinen toimikunta ryhtyy levittämään ilosanomaa oheistuotteiden välityksellä.

Arkeologiassa blogisee on saanut kunnian esitellä etunenässä näitä tuotteita virastonälkäiselle yleisölle.

Vanha iskulause "Hyvinvoiva ja uudistuva Museovirasto" on uudessa strategiassa Opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahojen leikkausten seurauksena sekä viraston osteologisen kokoelmapolitiikan mukaisesti päivitetty seuraavasti Erittäin Viralliseen Viraston Kahvimukiin:

Erittäin Virallinen Viraston Kahvimuki. Tilaa omasi heti!

Game of Bones: Pelkan vai Lastan laulu

UUSI TV-SARJA!

Pelkan vai Lastan laulun kohuttuun ensimmäiseen kirjaan, Game of Bones'iin perustuvan arkeologiafantasiasarjan ensimmäinen tuotantokausi alkaa viimeinkin. Sarja seuraa jännittävää kamppailua ja juonittelua arkeologian ylimmästä vallasta.

Sarjan alussa kaukana pohjoisessa Metsähallituksen partio tutkii röykkiöitä potkineiden lappalaisten leiriä. Metsähallitus pitää pohjoisessa vahtia, sekaantumatta sotiin ja kiistoihin, puolustaen muinaistutkijoita muinaiselta kauhulta. Lappalaisten sijasta metsähallituksen tutkijat törmäävät johonkin odottamattomaan. He ovat ensimmäiset metsähallituslaiset 9000 vuoteen, jotka tapaavat sinikiviläisiä. Nämä pilkkovat partion jäsenet 33,3 kappaleeksi (sarja on K18).

Riihimäen herra, Eddard Ruoho saa vieraakseen professori Rovert Baaritsaisen, joka pyytää tätä avukseen ja "professorin kouraksi" eli assistentiksi etelään. Edellinen assistentti kun on vaiennut iäksi. Eddard suostuu, ja etelään tultuaan hänelle paljastuu arkeologikunnan kauhea tila: rahoitus perustuu kaikesta pröystäilystä huolimatta muutamille vanhoille luille. Mikä on vaientanut aiemman assistentin? Juonittelujen ja valtataistelujen keskellä Eddard Ruoho muistelee perheensä tunnuslausetta "Kylmä karhu tulossa". Lopulta hänen jälkeläisestään tulee ensimmäinen etelän valtakunnanarkeologi pitkään aikaan. Mutta saako hän pidettyä maisterilastansa?

Eddard saa selville, että Baaritsaisen todellinen manttelinperijä onkin tämän virkaveli Hallis. Mutta käykö tämä muiden pirtaan? Onko taistelu professoriudesta väistämätön? Saako hän värvättyä SKASin puolelleen, kuten Pikkuharju lupaa?

Kaukana lounaisen Ahvenanmaan Rautasaarella paroni Pärljoy kysyy Eddardin opista vapautetulta pojaltaan:
"Kummalla ostit tuon takymetrin? Kruunuilla.. vai euroilla?"
"Euroilla" on pojan häpeäkseen vastattava.
Pian nelikymppisillä Mercury-perämoottoreilla varustetut viikinkien pitkävenejälijtelmät saapuvat ryöstelemään Varsinais-Suomen rannikkoa. "Me emme kaiva takymetritta" taisteluhuuto kaikuu yli Turun saariston.


Arkeologien valtakuntaa repivät syvät riidat. Kuka on salaperäinen pohjoisen kuningas? Kuka valtaa lopulta Helsinginsataman? Kuka saa istua Museoviraston johtajan tuolille, joka on taottu työkalunsa luovuttaneiden maakunta-arkeologien lastoista, lapioista, vaaituskoneenjaloista ja rautakangista? Kenelle SARKSin ja SKASin arkeologit loppujen lopuksi ovat uskollisia? Ehtiikö kukaan kiinnittää huomiota, kun sinikiviläisten uhka pohjoisessa kasvaa? Saako Metsähallitus tarvitsemansa avun suojellakseen arkeologeja sen todelliselta, vihoviimeiseltä viholliselta?

Game of Bones: Pelkan vai Lastan laulu. YLE:llä tänä kesänä!

perjantai 19. heinäkuuta 2013