tiistai 28. lokakuuta 2014

Hihhulit saatiin viimeinkin pois tieltä - Stonehengen läheisyydestä löytyi 1 500 uutta muinaista kohdetta

Iso-Britanniassa on saavutettu arkeologiassa kansainvälisesti merkittäviä tuloksia, kun Stonehengen alueetta ns. kajoamattomin menetelmin tutkineet arkeologit onnistuivat löytämään puolentoista tuhatta uutta kohdetta. Magnetometrin ja lasermittauksen avulla pienetkin kohteet onnistuttiin paikantamaan.

Suurin osa käytetystä tekniikasta on kuitenkin ollut käytössä jo useita vuosia. Miksi näin merkittävällä kohteella ryhdyttiin tutkimuksiin vasta nyt?

"Syynä on ne #%"#:n hipit ja muinaisuskovaiset ¤&## muka-druidit" manailee sähkömagneettisia tutkimuksia tehnyt arkeologi Justin Case. "Yritä siinä körötellä magnetometri perässä kun joka askeleella kompastut jonkun kuun papittaren kaapuun tai joudut väistelemään jonossa kahdeksasta suunnasta kivialttarille jonottavia Pyhän Peuran veljes- ja sisarkunnan jäseniä."

Stonehengelle on todella riittänyt tungosta erilaisilla kulteilla, puoliuskonnoilla, uskonnoilla, druideilla, lahkoilla sekä paikallisilla jalkapalloseuroilla. "Vihoviimeisin aika on kesäpäivänseisaus, silloin ei mahdu edes  tuumastukkia avaamaan neljäänkymmeneen senttiin asti. Siksi aikaa ei voi edes mennä venaamaan viereiseen pubiin, koska siellä on ateistien solidaarisuuspäivän iltamat. Sitten on talvipäivänseisaus, kevätpäiväntasauksen riekkuaiset jolloin vietetään maanpäivää ja geologikultin jäsenet tulevat pannakseen maata... syyspäivän tasauksena taas riittää kaamosmasennuskultin väkeä. Aina se aurinko pilkistää jostakin kohtaa juuri sopivasti jostain kiven kolosta, että useamman tuhannen pitää päästä ihailemaan."

Voi helvetti, ei kai taas! Pyhän Yksinkertaisuuden Pappien coctailtilaisuus pilasi tällä kertaa Iso-Britannian merkittävimmän megaliitin tutkimukset. Kuvalähde: http://www.crystalinks.com/druids.html

"Neljänä päivänä vuodesta on siis nämä yleisbileet, ja sitten damn it, on muita juhlapäiviä. On uudenvuodenjuhlijoita, maailmanlopun odottelijoita, Merlininpäivänviettäjiä, joulunodottajia, opiskelijabileitä, kyntöjuhlijoita, kylvön ajan onnea tavoittelevia, niittoajan rukoilijoita, Egyptiläisseuran vierailijoita... Jotkut saapuvat jopa viettämään kalevalapäivää koska ovat laskeneet, että Väinämöisen on täytynyt purjehtia tänne asti." Case luettelee. "Sinne ei yksinkertaisesti mahdu sekaan."

Harhautusoperaatio "Soijamakkara"

"Oli se vaan melkoista peliä saada populaa pois alta" Case naurahtaa. "Kokeilimme tekaistuja UFO-havaintoja 100 kilometrin päästä, mutta juuri silloin paikalla sattui olemaan astraaliprojektioseuran kaksi bussilastillista, jotka sulkivat silmänsä ja väittivät näkevänsä lentävän lautasen hengessä. Tiedusteluihin siitä, miksi helvetissä heidän sitten piti tulla linja-autoilla Stonehengeen, emme saaneet oikein tyydyttävää vastausta. Yritimme myös värkätä kohteesta etäälle soijamakkarafestivaalin, mutta konspiraattoriteoreetikkojen seura väitti sitä - yllätys yllätys .salaliitoksi."

"Viimeinkin saimme kohteen vapaaksi pariksi päiväksi väittämällä, että kohteesta itään on SUUREMPI ja parempi kivikehä. Annoimme määränpääksi Pohjanmeren pohjan. Kun pölypilvi horisontissa oli asettunut, ryhdyimme mittauksiin."


Mittauslaitteet pettävät


Vaikka lasermittauslaitteet pystyvät paikantamaan maastosta parin senttimetrin mittaiset muutokset pinnanmuodoissa, ei tästä juurikaan ollut apua. Vuosien saatossa ramppaavat kulttilaiset ovat nimittäin tasoittaneet sandaaleillaan niin tasaiseksi, että arkeologit pystyivät käyttämään sitä mittalaitteiden vatupassien kalibrointiin.

"Eikä niistä magnetometrisistä mittauksistakaan juurikaan apua ollut. Siellä on ollut vuosikymmenien ajan 15 metrin välein kojuja, joissa on kaupiteltu kuukiviä, onyksia, muita onnenkiviä tai muka-aitojen kelttiläisten mallien mukaan tehtyjä metallikoruja. Vuosien saatossa riehuvat, naiskentelevat ja tanssivat kultistit ovat kylväneet maahan enemmän geologisia ilmiöitä kuin aktiiviseen tulivuoreen iskenyt meteoriitti."

Joten kuten paikalta onnistuttiin kuitenkin paikantamaan 1 500 uutta kohdetta. Ja kuten aina kajoamattomissa, muinaisjäännöksiä säästävissä menetelmissä, havaintojen varmistamiseksi tarvitaan kaivaukset. "Saimme ainakin rajattua, ettei lähellä olevan järven pinnalla näytä olevan uusia kivikehiä. Samoin pystyimme todentamaan, että lähettyvillä olevalla pellon paikalla ei ole säilyneitä muinaisjäännöksiä. Alueella näyttää laserkeilausten perusteella olevan poikkeuksellisen syvä pinnanmuodostuma. Oletamme alueella sijaitsevan vuonna 1940 syntyneen pommikuopan."

Yleisöarkeologia epäonnistuu


Yleisön ja arkeologien yhteistyö on usein ollut hedelmällistä. Tähän suuntaan on ollut tavoitteita Stonehengessäkin, mutta surkein tuloksin. Tutkimusprojektin harhautusvastaava James Kenkäkenttä kertoo:

"Yritimme hyödyntää paikallisten ja alueesta innostuneiden työpanosta, mutta bullshitiksi meni. Pyysimme paria druidia piirtämään kartalle merkittävinä pitämiään alueita. Kaverit olivat sen verran sienipöllyssä, että karttapiirros laukaisi kahdella tutkimusprojektin jäsenellä epileptisen kohtauksen."

Paikallisten vapaaehtoisen käyttäminen Stonehengen pinnan digitointiin epäonnistui pahoin, joskin tulokset olivat mielenkiintoisia. Kuvalähde: http://www.funnyjunk.com/funny_pictures/1598680/Alice/

"Annoimme innostuneille koulutusta magnetometrin käyttöön, mutta tuhoisin seurauksin. Keskiverrolla Stonehenge-fanaatikolla on naamassaan enemmän lävistyksissä metallia kuin takymetrin alumiinijalassa. Heti kun tällainen tyyppi astui kymmentä metriä lähemmäksi magnetometrejä, laitteet alkoivat vinkua kuin jalkapallofanin maksa voitetun ottelun jälkeisenä aamuna. Sitten mittakalusto alkoi savuta ja syttyi tuleen." Kenkäkenttä kuvailee.

Antaisitko tälle miehelle tai naiselle metallinpaljastimen? Kuva: riemurasia.net