Arkeologinen sää; arkeologinen säätila; ks. "Prkl tätä sadetta"
Arkeologisella säätilalla tarkoitetaan sellaista vallitsevaa ilmanalaa, joka tekee senhetkiset kenttätyöt kaivauksilla mahdollisimman epämukaviksi ja vaikeiksi toteuttaa.
Arkeologinen sää ilmenee helteinä, jatkuvina sateina tai valokuvaamista haittaavana repeilevänä pilviverhona.
Tässä säätilassa, jota kutsutaan myös arkeologisen morfologisen sääonnikentän synnyttämäksi mikroilmastoksi, arkeologinen ns. v-tuskäyrä* kokee eksponentiaalisen kasvun.
Sateelle on ominaista jatkuvuus sekä itikoiden sikiämistä nopeuttava tahti ja ajankohta. Pilviverholle taasen on ominaista auringonsäteiden osittainen laskeminen läpi juuri sillä hetkellä, kun valmiudet kuvan ottamiselle on saatu aikaisiksi.
Arkeologinen sää seuraa toisinaan kantajaansa mukaan kenttätöiden ulkopuolellekin, mistä syystä tietyt uimarannat rajoittavat arkeologien pääsyä tiloihinsa, ei vähiten näiden taipumuksella kiritisoida lasten hiekkalinnaleikkejä kommentoimalla lapionkäyttöä sekä valmiiden linnojen arkkitehtonista tasoa.
*v-tus käyrä (ks. ) lasketaan monimutkaisen kaavan perusteella, johon liittyy ensisijaisesti löytöjen määrä suhteessa niiden laatuun ja konservointiin menevään aikaan ja rahaan sekä niin sanottuun jälkityövakioon**. Kaavaan kuuluu myös arkeologinen säätila, hyönteistenpistojen todennäköisyys, maaperän kosteus ja juurikasvun määrä siinä. Tarkempi käyrän laskeminen vaatii myös kenttätyöryhmän keskimääräisen ÄO:n laskemista ja erotusta sen pienimmän tai peräti negatiivisen tulon tekijän, ts. sen helkkarin typerän lörpöttelijän älykkyysosamäärään.
** Jälkityövakio on ihmettelemiseen ja moninaiseen pyörittelyyn kuluva aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti