Pär Yli-Äyräinen: FantasiaAkatemian haku kolmas ja viimeinen kierros: Loppuraportti

Edelliset osat:

Osa 1

Osa 2

Tapahtui edellisellä kerralla: Sympaattinen tutkijakolmikkomme sai fantasiansa rahoitettua ja laittoi hihat heilumaan. Turun tuomiokirkko purkaantui hyvässä järjestyksessä syrjemmälle vapauttaen arvokasta tonttimaata jokirannasta. Kauppa, jossa kaikki voittivat: rakennuttajat, uuden asuintalon onnelliset asukkaat sekä ennen kaikkea arkeologit, jotka viimein pääsivät tutkimaan, mitä salaperäinen Unikankareen kumpu pitää sisällään.

Fantasia-loppuraportti

-Humanistifantasiatoimikunta

’Olisi varmaan sittenkin pitänyt valita se sininen kangas’ tuskitteli luututkija ja nyki hermostuneena iltapukunsa miehustaa. ’Punainen ei sovi lainkaan yhteen salin sinisen maton kanssa!’ Tiilitutkija ja kätkötutkija hyssyttivät luututkijaa rauhoittavasti, sillä vihdoin suuret ovet avautuivat ja tämän vuoden Nobelin palkintojen saajat marssivat arvokkaasti klassisen musiikin soidessa häikäisevään saliin, missä kuningas heitä jo odotti.

Tänä vuonna tilaisuus oli poikkeuksellisen arvokas, sillä ensimmäisen kerran Nobelin palkintojenjaon historiassa kaksi palkintoa jaettaisiin yhdelle tutkijaryhmälle samana vuotena. Vielä merkittävämpää, heille myönnettiin maailmanhistorian ensimmäinen humanisti-Nobel. Turun tuomiokirkon purkuprojekti oli osoittautunut antoisammaksi kuin kukaan oli uskaltanut toivoa. Taloustieteen Nobelin ryhmä keräsi innovatiivisesta konseptistaan purkaa harmilliset vanhat rakennukset, kuten usein keskeiselle paikalle sijoittuneet keskiaikaiset kirkot, ja siirtää ne yhteiskunnan kannalta terveempään paikkaan. Ensimmäinen humanisti-Nobel heille kuitenkin jaettiin niistä ihmiskunnan historian kannalta järisyttävistä löydöistä, mitä Unikankareen kummun sisältä Turun tuomiokirkon alta oli löytynyt.  

Kun sinällään kiinnostava tuomiokirkko, sen alta löytyneet rautakautiset haudat ja härkäuhrit oli tyydyttävästi raivattu tieltä, paljastui kummun sisältä salainen onkalo. Siellä, paksun savikerroksen ja pohjaveden suojaamana seisoi Väinämöisen ikiunta vartioimassa sata varhaiselle rautakaudelle ajoittuvaa puusoturia ja -metsästäjää, kukin yksilöllisesti kaiverrettuna. Ikiaikaista tammea ne olivat, mukanaan viinit täynnä kolkkanuolia, metsästyskoirien pystykorvaiset laumat jaloissaan. Urheimmat oli kuvattu taistossa karhujen kanssa, tai ponin selässä pronssitikari kädessään. Näiden takaa paljastui kammion isännän luuranko, hellästi kalkkimurskaan säilöttynä, Ainoksi ristitty orjatar jaloissaan. Valtavan hauen helmiksi muutetut nikamat koristivat Väinämöisen nuttua. 

Löytö oli maailmanlaajuinen sensaatio. Aluksi sen arveltiin todistavan varhaisten suomalaisten saaneen vaikutteita Kiinan terrakottasotureista, ehkäpä yhden aikansa Marco Poloksi ristityn seikkailijan myötävaikutuksella. Väinämöisen luista saadun radiohiiliajoituksen tulokset kuitenkin mullistivat kaiken. Paljastui, että Väinämöisen hauta oli vanhempi kuin Kiinan terrakottasoturit. Ensit ajoitukset tietenkin kiistettiin. Tehtiin uusia ajoituksia, Ainosta, hauesta ja eri laboratorioissa, kunnes melkoinen osa löytöä oli hiukkaskiihdytetty ajasta ikuisuuteen. Ainoaksi mahdollisuudeksi kuitenkin jäi, että Kiinan kuuluisat patsaat olivat karkea plagiaatti suomalaisesta alkuperäisajatuksesta. Arveltiin, että tapa saattoi Suomessa olla jo pronssikautinen, mutta kiviröykkiöhautojen säilymisolosuhteet olivat tuhonneet kaiken orgaanisen materiaalin, myös alkeelliset puusoturit.

Kaikkien helpotukseksi suurempi kansainvälinen plagiaattiselkkaus onnistuttiin välttämään, ja osa suomalaisista patsaista oli jopa lähdössä vierailulle Kiinaan kansainvälistä hyvää tahtoa ja vuosituhantisia kontakteja edustavaan näyttelyyn.

Ruotsissa salamavalot säihkyivät kilpaa kattokruunujen kanssa kun luututkija ojensi kätensä vastaanottaakseen historiallisen tupla-Nobelin. Suomessa tiedotustilaisuutta piti ylpeä presidentti, joka muisteli lämmöllä sitä päivää, jolloin hän koputti erään tietyn työhuoneen ovelle…

***

FantasiaAkatemian Humanistifantasiatoimikunnan puheenjohtaja leikitteli tupakka-askilla lukiessaan ryhmän loppuraporttia. Kansikuvajuttu Sciencessä, lukuisia huippuviitattuja julkaisuja ykkösluokan lehdissä, BBC:n tekemä dokumentti ja jopa kolme valmistunutta gradua. Ei pahasti sijoitettu muutama miljoona, puheenjohtaja mietti ja ihaili uuden asuntonsa työhuoneen ikkunasta avautuvaa kaunista aurajokinäkymää.

Pär Yli-Äyräinen

Setäsäteilyn tutkimuskeskus tiedottaa: varokaa pälsikaljua

Museoviraston strateginen huippuyksikkö on yhteistyössä Turun yliopiston Teoreettisen Sukupuolihiukkastutkimuksen kanssa käynnistämässään Setäsäteilyn tutkimushankkeessa saanut jännittäviä tutkimustuloksia.

Kuten aiemmassa tiedotteessa ilmenee, tutkijat olivat jo aiemmin kiinnittäneet huomiota urosarkeologien (Masculinus Toncimus) karvoituksen siirtymiseen päälaelta alaspäin. Ilmiötä on nyt alettu arkeologien keskuudessa kutsua pälsikaljuksi.

Kaavakuva selittää setäsäteilyn vaikutuksen.

Pälsikalju osoittaa suoran suhteen kenttätyökokemuksen ja setäsäteilyn välillä. Tutkimuksissa on havaittu, että ensimmäinen oire setäsäteilyn vaikutuksista on ylenpalttinen karvoituksen kasvu. Kuvasarjat osoittavat, miten setäsäteily ensin kiihdyttää parta- ja viiksikarvojen kasvua, mutta myöhemmin kasvu "syö itse itsensä" vieden päälakea peittävät karvat mennessään, koska setäsäteily kertyy aivoverenkierron mukana päälaelle. Hyvin usein kenttätyöt saavat – etenkin raportointivaiheessa – arkeologin raapimaan päätään niin, että kertyvä säteily voimistuu myös sormi-päälaki-kontaktissa.

Sakari Pälsi uransa alkuvaiheilla. Kuuluisa "sumuisten kaivausten hopeaoranki" niihin aikoihin, kun hän kuvasi vuonna 1976 ruotsalaisesta divarista löytyneen dokumentin "Arktisia ninjamissioneita".

Sakari Pälsi kenttätyövuosien kulutettua karvoituksen kokonaan.

Äärimmäisissä tapauksissa pälsikalju syö karvoituksen kokonaan, kuten nimensä taudille antaneen arkeologin tapauksessa oli käydä: ainoastaan täydellinen nenähengitys pelasti Sakun viikset hänen puhallellessaan säteilyn tiehensä nenänaluskarvoituksestaan.

Carpelania karvoihin katsominen?

Kenttätöihin osallistuneet säteilytarkkailijat kiinnittivät huomiota toiseen kaivauksilla havaittaviin ilmiöihin: karvoituksenomaiseen kasvistoon siivilöissä, eli ns. "Carpelanin rintakarvoihin". Tutkimuksissa havaittiin suora yhteys "CR:n" ja arkeologeissa havaitun pälsikaljuuntumisen välillä.

On oletettavaa, että Carpelanin rintakarvoista lähtee siivilöidessä itiöitä. jotka muodostavat symbioosin/parasiittisuhteen arkeologien kanssa. Ensimmäinen viite kasvivälitteisestä setäsäteilyitiötartunnasta on, kun Carpelanin rintakarvat alkavat kasvaa omaa kasvustoa. Ne kuitenkin kilpailevat ravinnosta arkeologin omien hiusten kanssa, mistä seurauksena voimakkaammat itiökasvit imevät voimat arkeologien omista karvoista.

On ainutlaatuista, että jokin eliölaji pyrkii kontaktiin tietyn nimenomaisen ammattinimikkeen miespuolisten edustajien kanssa. Museovirasto on tutkimuksesta peljästyneenä varustanut miespuoliset arkeologit erillisillä leukasuojilla:

 2010-luvun leukasuojattu arkeologi.