tiistai 12. helmikuuta 2013

Pär Yli-Äyräinen: FantasiaAkatemian haku toinen kierros: Tutkimussuunnitelma

Tapahtui edellisellä kerralla: Tiilitutkijan, kätkötutkijan ja luututkijan yhteinen fantasia-aiehakemus pääsi FantasiaAkatemian toiselle kierrokselle. Riemu ei kestänyt pitkään: edelleen koventuneessa kilpailussa voittaneen fantasian pitää olla sekä korkealentoinen että ennennäkemätön mutta samalla toteutettavissa vaivaisella 100 000 euron käyttömäärärahalla vuotta kohden...


-Fantasia-tutkimussuunnitelma
-Humanistifantasiatoimikunta
-Fantasian kesto: pysyvä kokopäiväinen fantasia

Tutkimussuunnitelma ensimmäiselle viidelle vuodelle


'Miten siellä sujuu?' huikkaa kätkötutkija nosturin korissa Turun tuomiokirkon seinien yläosan korkeudella kiikkuvalle muurinlukijalle. 'Hyvin! Tämäkin osa on jo keilattu, tiilet on ihan kohta numeroitu ja sitten päästään taas purkamaan.' Tiilitutkija viittelöi aviomiehelleen, joka odotti lekaansa nojaten työmaakopin vieressä. Kätkötutkija virnistää tyytyväisenä kypäränsä alla, nyökkää ja suunnistaa kirkon sisälle, missä luututkija on valvomassa kirkon sisäseinien rappausten poistoa. 'Löytyykö mitään?' kätkötutkija kysyy. 'No jaa' luututkija vastaa ' parhaat maalauslöydöt tuli tietysti  jo viime vuonna kun varsinainen osa rappauksista poistettiin, nyt katsotaan vain näitä uudisosien peittämiä rääppeitä. Mutta ihan kiva lyhythäntäinen lammas taas tuolta vasemmalta.' Kätkötutkija katselee kaipaavasti ympärilleen. Vaikka tuomiokirkkoa on nyt purettu jo toista vuotta, suurin osa on vielä pystyssä ja varsinaiset sammakkoarkut ja muut rakennusuhrit peittyneenä tiilen, kiven ja laastin alle. Mutta vuoden päästä päästäisiin käsiksi varsinaiseen aarteeseen, perustuksiin ja sen jälkeen kaivamaan sitä, mitä kirkon alle on mahdollisesti jäänyt jäljelle varhaisemmasta asutuksesta tällä Turun vanhimmalla alueella - käsiksi alkuperäiseen Unikankareen kumpuun! Alkuosa projektista oli tiilitutkijan heiniä ja he vain olivat autelleet kiireimpinä hetkinä.

Uusi tuomiokirkko rakennettaisiin kauemmas keskustasta vähemmän arvokkaalle tontille. Tätä varten kaikki tiilet numeroitiin huolellisesti mahdollisimman autenttisen rekonstruktion laatimiseksi. Projekti oli työllistänyt monta arkeologian ja arkkitehtuurialan opiskelijaa kuukausiksi ja moni oli saanut täältä myös graduaiheensa – joskin sivuseurauksena he uhkasivat valmistua sovitussa ajassa, siitä luututkijan tiukka projektisuunnittelu piti huolen.

Onneksi rakennusyhtiöt olivat olleen avokätisiä lahjoituksissaan, vapautuihan nyt kilpailtua tonttimaata Turun vanhasta keskustasta, jota oli äärimmäisen harvoin tarjolla: muuten tämän projektin toteuttaminen olisi ollut tämänkin fantasian tavoittamattomissa. Turun seurakuntayhtymä oli myös ollut avokätinen uuden tuomiokirkon perustamiskustannusten kanssa, saivathan he nyt rakennettua vaivattomasti uuden ajan vaatimukset täyttävät sähkö-, kaiutin- ja viemärijärjestelmät näppärästi uudelleen rakentuvan keskiaikaisen kirkon sisälle.

Projekti oli ollut ennennäkemättömän mediahuomion keskipisteenä ulkomaita myöten. Toteuttajia oli erityisesti kiitelty arkeologian tuhoavan luonteen luovan sovittamisesta nykypäivän markkinataloudellisten realiteettien mukaiseksi. Esimerkin innoittamana vastaavia hankkeita oli suunnitteilla useisiin eurooppalaisiin tonttimaan puutteesta kärsiviin kaupunkeihin. Huhuttiinpa suunnitelmista siirtää koko Baselin vanha keskusta kymmenen kilometriä etelään kaupungin laitamille, jolloin Reinin rantarakentaminen avaisi taas uudelleen mahdollisuuksia keskustan kehittämiselle. ’Vanhan kaupungin tunnelma nykymukavuuksilla maaseutuidyllissä’, repivät mainostajat otsikoita esitteisiinsä.

***
’No niin, me olemme nyt kaikki fantasioineet tämän hakemuksen’  sanoi FantasiaAkatemian Humanistifantasiatoimikunnan puheenjohtaja ja leikitteli nuijana käyttämällään tupakka-askilla pyörittelemällä sitä oikean ja vasemman etusormen välissä. ’Kommentteja?’ ’Budjetti on aivan epärealistinen!’ tuhahti musiikkitieteilijä ristien käsivartensa rinnalleen. ’Satatuhatta vuodessa ei riitä mitenkään tuohon projektiin!’ ’Kolmesataatuhatta vuodessa, mikäli he kaikki kolme rahoittavat sitä’, oikaisi uskontotieteilijä. Hän työnsi lasejansa etusormella ylöspäin ja jatkoi ’aika merkittävä ajatus, saada rakennuttajat ja arkeologit kerrankin samalle puolelle viivaa. Loppuisi se ainainen riitely siitä kaivamisesta.’ ’Luuletteko, että siihen tuomiokirkon paikalle rakennettaisiin asuintaloja?’ kysyi taidehistorioitsija toiveikkaana. ’Olisi muuten lyhyt työmatka…ja lyhyt matka Pöhäkkään, josta saa sitä Krooppi-olutta…’

Keskustelu sortui spekulaatioon tulevien asuntojen neliöhinnoista sekä kokouksen jatkopaikasta kunnes puheenjohtaja koputti ärtyneenä askillaan pöytään. ’Takaisin asiaan!’ hän komensi. ’Hanke on rahoitukseltaan riskaabeli ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arveluttava, mutta ylemmältä taholta on ilmoitettu, että erään Tärkeän Henkilön tuomiokirkon vieressä asuva vanha äiti saa päänsärkyä kirkon kellojen kuminasta, joten eiköhän anneta tyttöjen pistää mokoma matalaksi?’ ’Odotettuaan hetken turhaan vastalauseita tupakka-aski napsahti pöytään, jatkaakseen matkaa hämyisen ravintolaan, jossa tarjoiltava olut oli laadukasta – muttei sentään Kroopin veroista.

***

Niinpä muutaman kuukauden kuluttua koputti presidentti Niinistö tietyn työhuoneen ovelle…

Miten tutkijakolmikon käy käytännössä, rahoittajien ja kiukkuisten humanistien ristitulessa? Saadaanko projekti ja loppuraportti ajoissa valmiiksi? Mitä oikein piilee Unikankareen salaperäisen kummun uumenissa?

Siitä luemme ensi kerralla (forthcoming)! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti